Olen kyllästynyt tämän blogin toimimattomuuteen, ja blogi muuttaa uuteen osoitteeseen.

See you soon ...

http://carajapojat.blogspot.fi/

Piti ihan tarkistaa, että mitä tavoitteita oli asettanut vuodelle 2012.  Terveyttä ja Caralle tokon avo-luokan suoritus.
Molempien harrastusbelgien terveys on ollut horjuvaa. Laskin, että vuonna 2012 Cara on ollut treenitauolla vammojen tai sairauden takia yhteensä 20 viikkoa. Lisätään siihen työvuorojeni asettamat haasteen, niin siihen nähden on saavutettu paljon.
Kesällä käytiin tekemässä Tokon Avo-luokka 1-tuloksella, Agissa kaksi sertiä kasassa ja tulosprosenntti on  parantunut ja herkkuna pohjalla JK2 saatiin tehtyä.
Erilaisten taukojen takia yhtenäistä treenijaksoa ei missään lajissa saatu vaan kaikkia lähinnä räävittiin ja yritettiin mennä siitä mistä aita on matalin. Vasta lähempänä vuoden loppua on saatu yhtenäisiä treenejä.

Omaksi ihmeekseni olen alkanut treenata Caran kanssa tokon voittaja-luokan liikkeitä. Etenemme hitaasti, mutta varmasti. Lajissa on niin paljon liikkuvia osia, että haluan edetä ilman suurempaa hötkyilyä. Leikki ja temppuasenteella voimme päästä sellaiselle osaamisen tasolle, että voi-luokka saattaa olla kisakunnossa kesällä 2013.

Tollo on myös sairastellut lähes koko vuoden. Vanha kaulavamma ja etujalkojen nilkkojen löysyy on aiheuttanut kipuja Tollolle. Oikeanlaista lääkitystä ei ole meinannut löytyä. Kipujen seurauksena Tollo on ollut ärtyisä, ja rähähtänyt omille koirille ja vieraille. 
Tässä on koko loppuvuosi pähkitty, mitä pitäisi tehdä. Tiedän itse, mitä pitäisi tehdä, mutta kun... Tollo on kasvanut minuun kiinni ja elää ja hengittää minun kanssani samaan tahtiin.

Temppu on myös saavuttanut tavoitteensa: kainaloinen ja aina iloinen pikkumies.

Vuodelle 2013 ykköstavoitteena on ohjaajan ja koirien terveys.
Caran kanssa talvikaudella ykköslaji on agi, jossa tavoitteena on edelleen tulosprosentin kasvattaminen. Kesäkaudella JK3- tuloksen saavuttaminen olisi sairaan siistiä. Haasteena tulee ehkä olemaan keppi- ilmaisu.
Jos toko-leikkimme edistyy, voi-luokka korkataan kesän aikana.

Siinäpä riittävästi haastetta vuodelle 2013

Torstaina pitkästä aikaa agi-treeneissä. Kouluttaja oli rakentanut haastavan radan, jossa koiraa olisi pitänyt ohjata tarkasti ja pitää nenästä kiinni lähes koko radan ajan. No, otetaan koira, ja laitetaan se istumaan riman taakse. Tietäähän sen, mitä siitä seuraa. Cara nosti vireen kaakkoon, huusi ja rynni räkä poskella. Ohjauksiin mukaan tulo ei onnistunut, jarrutuksesta ei välittänyt tuon taivaallista. Lisäksi oma reisivamma vaikeutti omaa liikkumista. Aikansa kouluttaja katsoi touhuamme, ja lopulta ystävällisesti kehoitti menemään viereiselle kentälle treenaamaan jarrutuksia. Siellä otin toistoja, ja lopulta Cara alkoi kuunnella ja tulla mukaan ohjauksiin.

Treenien jälkeen oma reisi oli niin kipeä, että täytyi perua viikonlopun kisat. Hullu koira ja vammainen ohjaaja ei ole hyvä yhdiselmä. Tehokkaalla hoidolla  reiteni alkaa nyt vaikuttaa normaalilta.

Perjantaina oli vuorossa toko-treenit Tuijan hallissa. Aloitimme ensin ruudulla. Ruudussa alusta, jonka Cara on oppinut jo hyvin merkkaamaan. Pari kertaa alustalle sitten alusta pois ja lähetys ruutuun. Car tuli epävarmaksi, ja jäi kyttäämään ruudun ulkopuolelle. Opetus: alan tehdä ruutua välillä alustalla ja välillä ilman.

Seuraavaksi olivat vuorossa iki-ihanat kaukot. Kotitreenillä ollaan päästy irti käsipalkasta, mutta vielä minun täytyy olla todella lähellä, jotta jalkakriteerit täyttyvät. Treenikavereilta sain taas neuvoja, miten jatkaa eteenpäin.
Opetus: käsimerkin tueksi vartalon etunoja- apu, jotta saan vähitellen kasvatettua välimatkaa.
Tätä on treenattu nyt kotipihalla, ja nyt pääsen jo metrin päään koirasta. Uskon siihen, että tämänkin asian perusteiden loputon treenaminen helpottaa lopputulosta.
Paikallaolo ilme on Caralla parantunut. Nyt se oli rauhallisen tarkkaavainen, oli vaihtanut toisen etutassun asentoa, mutta muuten pysyi rauhassa. Hyvä juttu.
Häiriötreeneissä treenattiin metallinoutoa, joka ei ole ollut Caralle ongelma ja takapään käyttöä.
Hyvässä porukassa treenaaminen tekee tokostakin ihan kivan jutun.  Kokeneemmilta saa neuvoja ja kannustusta, miten jatkaa eteenpäin.
Enpä olisi uskonut treenavani joskus tokoa näinkin aktiivisesti. Kun tavoitteena on leikin avulla temppujen opettaminen koiralle, ei ala pipoa kummallakaan kiristää. Opittuamme tarpeellisen määrän temppuja, menemme voittajaluokan temppukokeeseen.

Sisäruokintakauden alettua ehtii taas päivitellä blogia.
Cara loukkasi tassunsa lasinpalaan, ja taas saikulla yhteensä 4 viikkoa. Nyt tassu kunnossa, ja olemme voineet aloittaa treenaamisen. Toivottavasti nyt tulisi ehjä ja terve kausi.

Ollaan treenattu Caran kanssa peltojälkeä , tavoitteena parantaa tarkkuutta ja mielentilaa jäljellä. Tehty pellolla pitkiä tylsiä suoria ja tiukkaa käännöstä ja piikkejä. Jäljellä oleva ruoka on rauhoittanut mielentilaa jäljellä. Keppi-ilmaisu on edelleen se heikoin lenkki. Jos jäljellä on purkki, se ilmaistaan hyvin ja mennään jopa maahan ilman lisäapuja, mutta keppi ilmaistaan, jos viitsitään eikä ainakaan maahan mennä.Huoh. Pakotteen antaminen ei oikein näytä toimivan. Cara menee epävarmaksi, ja varovaiseksi ilmaistessaan kepit.  En tiedä, mikä olisi oikea tapa jatkaa. Apua / neuvoja otetaan vastaan.

Syksyn aikana ollaan leikitty myös tokoa. Onneksi Team 100 on pitänyt huolen siitä, ettei homma mene ihan pelleilyksi. Nyt tehotreenauksen alla on kaukot. Olohuoneessa ne jo sujuvat, mutta eilinen testaus hallissa todisti, että treenattava vielä riittää. Kaukoissa on niin paljon liikkuvia osia, että kaikkien kriteerien täyttyminen on haastava kokonaisuus. Tavoitteena on joskus päästä sille osaamisen tasolle, että voisi mennä kisoihinkin testaamaan osaamistaan.

Agi-rintamalla on ollut hiljaiseloa tassuvamman takia. Kouluttaja asiat hyvällä mallilla; ryhmäkouluttajana on kokenut konkari, joka tietää belgin ohjaamisesta paljon. Valmennuskouluttajan jatkaa Sonja ja Noora. Kisaamaan taas päästään, kun tassu on kunnossa. Itsekseni eilen hallilla treenasin kontakteja ja kertasin eri käännökset  ja muuta pientä.



Tollo on aika huonossa kunnossa. Vanha niskavamma on alkanut oireilla ja etujalat ovat kipeät. Hyvin sujuisi, jos Tollo pystyisi elämään remmikoirana. Tollon pää kuitenkin  vaatii vapaana kaahamista ja aktiivista liikuttamista. Kipulääkkeitä annan 2 viikon kuureina, koska sen Tollon maha kestää. Tähän asti Tollo ei ole rähissyt Caralle tai Tempolle, mutta lauantaina sisällä kaikki pyörivät keittiössä ja Tollo suuttui ensin Tempolle. Tempo on niin tyhmä, että ei väistä. Vaikka potkasin sitä syrjään, niin Tempo hyökkäsi uudestaan Tollon niskaan. Onneksi minulla oli hyvä ote Tollosta, koska seuraavaksi Tollo oli valmis hyökkäämään Caran kimppuun. Pojat jäähylle; Tempo yläkertaan ja Tollo eteiseen. Voi, rähmä!  Cara oli ihmeissään, että mitä nyt tapahtui. Nyt on taas menty ilman rähinöitä, mutta ... mennään päivä kerrallaan. Tollo on kaikessa sähläämisestään huolimatta niin mamman muru, että en haluakaan vielä tehdä mitään lopullisia päätöksiä.

Jotenkin kesällä löysin netistä ilmoituksen rajavartiolaitoksen kouluttajien järjestämästä jälkileiristä, ja onneksi tajusin ilmottautua sinne.
Leiri oli hyvä. Kouluttajat osaavia ja leiri järjestelyt sujuivat hyvin. Sain ohjausta ja oppia, miten edetä "mamman pikku murun" kanssa.
No, leirillä tuli ensinnäkin ilmi, että jäljestyksen ollessa Caralle helppoa koira alkaa hutiloida ja oikoa jäljellä. -> kepit jää ilmaisematta ja tulee harhoja.
Toiseksi tuli esille, että  Cara kohdatessa jäljellä haasteen, se ei tarkenna työskentelyään vaan nostaa virettä ja häntä tötteröllä ja apinan raivolla yrittää ratkaista tilanteen. -> huolimattomuus ja kepit jää ilmaisematta.
Ohjeeksi sain tehdä Caralle pitkiä tylsiä peltojälkisuoria, joissa satunnaisesti ruokaa. Koiran on jäljestettävä matalassa vireessa ja tarkasti. Toisaalta tehdä Caralle haastavia harjoituksia, ja katsottava, miten se ratkaiseen haasteen.

Caran tassuvamma estää vielä metsäjälkitreenit, mutta ruoholle tehdyt jäljet se pystyy ajamaan rukkanen jalassa. 

Tänään tein nurmelle jäljen, jossa oli piitkä tylsä suora ja haasteita. Jälki sai vanheta kolme tuntia. Haasteena oli puun kierto ja yksi piikki. Jälkeä tehdessäni tein täyden kierroksen puun ympäri ja jatkoin siitä jälkeä suoraan eteenpäin. Ruokaa oli satunnaisesti  alussa ja lopussa enemmän ja kesivaiheilla vähemmän. Puun kierto oli Caralle haasteellista ja häntä alkoi nousta ja vauhti kiihtyä. Nopea nyppäys liinasta ja koira laski virettä ja tarkensi jäljestystä. Nyt homma onnistui, mutta seuraavan kepin yli meinasi kaahata. Taas palautus, onneksi Cara meni maahan ja sain palkattua koiraa. Suoran Cara jäljesti hyvin, samoin nurmella oleva piikki. Huomasi, että otti voimille jäljestää tarkasti.
Johtopäätös;  näitä lisää sekä pellolle että metsään. Periaatteena, ettei mikään maastopohja ole mahdoton jäljen tekemiselle eikä mikään kuvio ole mahdoton jäljelle. Se hyvä puoli tässä on, että se tuo itsellekin lisää mielenkiintoa ja vaihtelua jäljelle.
Tollo sai myös tehdä lyhyen ruokajälki pätkän. Tollomaisella riemulla ja motivaatiolla se teki töitä. Jäljen jälkeen otus oli niin onnellinen, että pyöri maassa ja tuuppasi minutkin nurin nurmelle. Onnellinen koira :)