Terhin kanssa sunnuntaina illan hämärtyessä Kärryisissä jälkeilemässä. Terhi teki Caralle alokasluokan jäljen kuudella kepillä. Ensin esineruutu. Kolme esinettä piilossa. Ensin käytiin hakemassa haju esineestä ja sitten lähetys. Hienosti ryntäys esineelle ja palautus. sitten vuorossa eläinkoe. Koiran lähetys ruutuun. Koira juoksee ruutuun, ja ihmettelee, mitä täällä pitäisi tehdä. Voi rähmä!! Uudestaan hajuhaku, ja taas esine nousi. Kolmas haettiin suosiolla hajuhaulla, ja sekin nousi hienosti. Mikä ihme tässä nyt on ?

Jana oli hyvä. Kehoitin Caraa etenemään ja koira eteni, tarkistti jäljen ja lähti määrätietoisesti etenemään. Jäljesti hienosti jäljen päällä( GPS tarkistus) , tarkisti peuraharhat, mutta valitsi aina oman. MUTTA NE KEPIT! Ilmaisi toisen ja viimeisen kepin, muiden yli hiihti ilme värähtämättä. Koska jälki oli merkkaamaton, en voinut puuttua asiaan.   Johtuuko keppi-ilmaisun vaikeus siitä, että on vieraat kepit, paineesta??, jälki on tarkeämpi kuin kepit, vai mistä juttu nyt kiikastaa. Joka kerta, kun Tollo on ollut mukana treeneissä Caran esineruutu on mennyt paremmin. Jäljestä en muista, miten on sujunut. Onko Cara epävarma ollessaan yksin matkassa, ja se vaikuttaa koiran suoritukseen? Ilman isoveljen tukea, ei voi selvitä suuressa maailmassa... tai sitten olen pikku murun kanssa edennyt liian isoin harppauksin.  Perusasiat nyt kuntoon. Keppimotivaatiota putkilon piilotuksella, ja paremmalla palkalla. Esineruutuun jotenkin koiralle varmuutta toimintaan = paljon onnistumisia. Helppo juttu!  Neuvoja/ vinkkejä otetaan vastaan.