Perjantai-iltana Ninan luona agilitytreeneissä. 3,5 tuntia harjoituksia, harjoituksia ja harjoituksia. Koirat saivat välillä levätä, minä en.. Treenien jälkeen huomasin, että meille on tullut uusi koira = virtuaalikoira.

Molemmat koirat aloittivat hyppykoulutreeneillä. Tollo yritti aluksi oikoa, mutta lopulta keskittyi ja onnistui tekemään puhtaita suorituksia. Kotiläksy 1: jatkossa perustreeniä lisää, ja vähitellen häiriöiden lisäämistä. Cara on pennusta asti harjoitellut hyppykoulua, ja se näkyi. Cara pystyy kovassakin vauhdissa hyppäämään hyvin ja arviomaan riman etäisyyden. Caran kanssa otettiin jo varovaisia häiriöharjoituksia, ja niitä pitää kotona jatkaa. Kotiläksy 2.

Nina oli rakentanut radan valmiiksi, ja Tollo sai aloittaa. Ensimmäiseksi treenattiin lähtötilannetta, tai pikemminkin lähtökontrollia. Sain huomautuksen, että saa sitä koiraa kehuakin pysymisestä. Kotiläksy 3: lähtökontrolli.

Seuraavaksi tarkastettiin kontaktit. Tein sellaista radan pätkää , jossa kontakteja tehtiin monta kertaa peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla Tollo pystyi tekemään kunnon kontaktit, mutta vireen ja vauhdin kasvaessa koira roiski kontaktit. Siis Ihan pielessä... Ismo pistettiin myös töihin, tehtävänä pysäyttää koira vaikka korvasta ottamaan makupala ylösnousukontaktilla, jos ei muuten pysähdy. MInä vain liikun eteenpäin. Alastulolla selvä rauhavaihe, 1s-> hengitys-> vapautus -> matka jatkuu. Kotiläksy 4: kontaktit

Toisena vuorossa oli virtuaalikoira, joka suoritti rataa, ja minun piti kertoa, missä minä kulloinkin olin radan edetessä. Kokeilkaa, on vaikeaa.. ( ainakin minulle). Jokainen ohjausvalinta piti perustella ja lopuksi Tollon kanssa näyttää, mitä oikeasti tapahtuu. Ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Kotiläksy 5: virtuaalikoiratreenit. Tosi opettavainen harjoitus.

Lopuksi Tollo sai tehdä koko rataa, ja katsottiin käännöksiä ja ohjausvalintojani. Kotiläksy  6: liiku rohkeasti, ennakoi, ja käytä osaamistasi, jota pitäisi löytyä.

Cara aloitti näyttämällä, missä vaiheessa kontakti ovat. Puomi hyvässä mallissa. Tässäkin selkeät  vaatimukset, tavoitteena sama tekniikka kuin Tollollakin. Sain luvan aloittaa A:n ja keinun harjoittelemisen. Keinua harjoiteltiin, eikä Cara ymmärtänyt pelätä yhtään. Reippasti se juoksi keinun päähän, kun ruokaa odotti siellä.

Lopuksi Cara sai tehdä saman radan kuin Tollo, paitsi keppejä ja keinua. Cara seuraa tosi hienosti ohjaustani, ja osaa paljon enemmän kuin odotin. Mamman pikku muru on aika taitava tapaus...Nina asetti tavoitteen, että loppukesästä testamaan mölli-radalle taitojamme/ osaamistasoamme.

Treenien loputtua olin ihan kuollut, jäähdytellessäni koiria roikuin remmien perässä ja odotin pääseväni nopeasti Riikan luo nukkumaan.  Toisaalta olin ylpeä itsestäni, ettei kunto loppunut kesken. Koiratkin olivat väyneitä, olivat joutuneet käyttämään aivojaan ja jalkojaan harjoituksissa.

Kiitos Ninalle tosi hyvistä ja herättävistä treeneistä.