Eilen Caran kanssa toko-kurssilla. Oli hiukan kiire koulutuspaikalle, koska taas piti olla hetki ylitöissä. Mennessäni Caran kanssa paikalle, sen piti kommentoida kaikkea näkemäänsä, pitää vahtihaukkua. Olen nyt päättänyt, etten sen enempää kommentoi asiaa, jospa se menisi itsestään ohi. Kun Cara oli tervehtinyt Lauraa pissaamalla alleen ja heittäydyttyään selälleen, niin Cara pyatyi keskittymään hyvin tekemiseen. Toinen koira ei kiinnostanut yhtään, eikä tarvinnut pöhistä. Harjoittelimme avoimen luokan temppuja, joita Caran kanssa ei ole tehty lainkaan. Kummasti se vaan osaa temppuja, koska niitä pikkupaloja alkaa olla jo valmiina aika paljon Nyt vain yhdistelin palasia. Kotiläksyksi saatiin nopean istumisen treenaamista, nopeaa pysähtymistä, liikkeestä pysäytystä ja lähellä leikkimistä. Lopuksi treenattiin paikallaoloa. Jäin tarkoituksella koiran lähelle ja yritin palkata rauhalliseta olotilasta. Cara pysyi tarkkaavaisena, mutta rauhallisena paikallaan. Hyvä homma.  Tunnin treeni/ ajatustyö näytti väsyttävän pikku belgiä.

Tänään vuorossa aamuiset peltojälkitreenit Soilen kanssa. Soile teki Tollolle pitkän jäljen, jossa enempi ruokaa jäljen loppuosassa ja kuusi keppiä. Minä tein Rikille ja Caralle jäljen. Caran jäljellä ruokaa suhteessa 5:3 ja kolme keppiä. Jälkien vanhetessa teimme  esineruudun. Kaikille koirille viisi esinettä, nuoriso haki kolme ja Tollo urakoi kaikki ruutuun jääneet esineet. Cara näki esineiden viemisen ja haki muistilla viimeksi jätetyn esineen. Loput kaksi kaksi nousivat, kun Cara lähti niitä hakemaan. Nyt tuo suoraan minulle, että voimme leikkiä lelulla. Tällä mennään tämä kesä, luovutusta harjoitelaan, kunhan nouto saadaan ensin valmiiksi. Tollo teki viimeisenä = vire huipussa. Annoin sille narupallon suuhun, kun menimme esineruutupaikalle. Tollo puri palloa ja keksittyi. Rauhoittelin sitä ennen jokaista lähetystä, ja hienosti koira haki suorilla pistoilla kaikki kuusi ruutuun jäänyttä esinettä.  Ei yhtään kaahausta vaan taidokasta nenän käyttöä ja keskittymistä. Hieno koira.:)

Caran jälki oli vanhentunut lähes tunnin, muttei se vaikuttanut jäljetykseen. Nenä pysyi hyvin maassa ja joka askel tarkastettiin. Saan varmasti vähentää ruuan määrää jäljellä tai ainakin kokeilla sitä. Keppejä ei ilmaistu lainkaan, tyynesti otus käveli niiden yli. Caralle tehtii vielä keppi treenit. Cara näki, kun Soile teki jäljen neljällä kepillä. Ensimmäistä keppiä ei taaskaan Cara viitsinyt ilmaista, vaan yritti marssia yli. Sitä ei kiinnosta.. Seuraavat se suostui ottamaan suuhun. Järjesti juhlat ja leikin koiran kanssa ja ihastelin keppiä. ehkä Caralle täällä hetkellä maahan meno on painostavaa, eikä se halua ilmaista keppejä. Pitää tehdä kepeistä iloinen juhla, jos sitten alkaisi kiinnostaa.

Tollo jäljesti taas hienosti jäljen alkuosan; nenä tiiviisti maassa ja tarkasti jäljen päällä. Lopussa tuli nyt samanlainen epävarmuuskohta, nenä nousee ja koira hakee jälkeä laajalta alueelta. Nyt ruoka ohjasi oikeaan suuntaan, ja koira jatkoi. Se ei syönyt makupaloja, vaan ne nyt vahvistivat oikeaa reittivalintaa. Jokaisella kepillä rauhoittelin koiraa ja vietin laatuaikaa koiran kanssa. tämä jälki sujui nyt parhaiten, ehkä sittenkin pääsemme tästäkin haasteesta yli. Soilen meiestä Tollo tarvitsee nyt paljon vieraita jälkiä itseluottamuksensa  parantamiseksi. Hyvät treenit taas.