Maanatai-iltana pääsimme Lauran hevoshakaan jälkitreeneihin. Caralle tein normijäljen = 40 -50 askeleen suora, jokaisella askeleella ruokaa ja päässä keppi. Tollolle tein makupalajäljen, jossa kolme kulmaa ja neljä keppiä. Jälkien vanhetessa Laura  tarkasti Tollon istumis-tekniikan., joka nyt on oikea. Koira istuu taaksepäin. Joudun käyttämään käsiapua, mutta tästä jatketaan.

Cara sai aloittaa jäljestyksen, kun on nuorin ja tyttö. Cara jäljesti asenteella; sitä ei paljon hevosen hajut eikä muutkaan  häiriöt haitanneet. Nenä syvällä ruohikossa se meni askeleelta askeleelle. Päässä olevan kepin sen merkkasi, vilkaisi minua, ja olisi halunnut jatkaa. Maanittelun jälkeen, otus suostui menemään maahan saadakseen herkkuruokansa. Kepistä  Cara ei ymmärrä mitään, kunhan tänä syksynä hoksaisi, että keppi = herkkuruokaa.

Tollo teki jälkensä viimeisenä. Koira oli aika kierroksilla jo jäljelle mentäessä. Yritin rauhoittaa sitä ennen lähetystä, mutten tainnut onnistua kovinkaan hyvin. Kaksi ensimmäistä kulmaa menivät kuin oppikirjasta olisi katsottu. Toisen kepin jälkeen iski ahdistus. Koira kiskoi, haahusi jälkeä eteenpäin, eikä jäljestyksestä ollut tietoakaan. Ihan kuin Tollolla olisi ollut kiire pois pellolta. Viimeistä keppiä ei meinannut enää löytyä, kunnes palasin takaisin päin, ja koira osui kaahatessaan kepille. Voi rähmä, miten tästä kaaoksesta ja paineistumisesta päästään eteenpäin... Koko yön pohdin unissani asiaa, ja koko yö taisi sujua jälkimetsässä.

Onneksi on olemassa kasvattaja, jolle voi aina soittaa. Hän lohdutti, että tällaisia paniikkireagtioita saattaa tulla, jos koira muistaa aikaisemmat vastaavat kokemukset.

Tiistaina oli vuorossa metsäjälkitreenit Soilen kanssa. Caralle tein pitkästä aikaa samalelle jäljen. Nyt otus jäljesti rauhallisemiin ja tarkemmin kuin pellolla. Tuuli  ja maastonmuodot vaikeuttivat pikku-neidin jäljestystä. Taas Cara merkkasi kepin ja vilkasi minua. Olin sen verran hidas, etten ehtinyt kuitata asiaa. Nyt Cara meni vähän nopeammin maahan ja sai herkkuruokansa.

Soile oli tehnyt Tollolle ohjeitteni mukaan jäljen, jossa kolme kulmaa ja kuusi keppiä. Metsä vilisi sienestäjiä ja peuroja, runsaasti harhajälkiä siis tiedossa. Tein eläinkokeen: jäljelle mentäessä annoin Tollon purkaan painetta palloonsa. Se puri palloa ja kantoi sitä jäljen alkuun asti.  Ehkä se hivenen laski koiran kiihkoa. Täytyy tehdä uusintakokeita.

Janaa ei ollut, vaan "paalulta" lähdimme jäljelle. Jo ensimmäisellä suoralla koira haahusi mihin sattui. Soile toimi kartan lukijana, ja sanoi kun koira oli jäljellä; ainoastaan silloin liikuttiin eteenpäin.  Ensimmäinen kulma piti ottaa uusiksi, mutta muut kulmat sujuivat mallikkaasti. Ensimmäinen keppi jäi suoralle, mutta muut löytyivät. Kepeillä vietettiin runsaasti laatuaikaa, ja en päästänyt koiraa ryntäämään eteenpäin. Yritin laskea sen vierettä koko jäljen ajan.  Peuran jäljet olisivat kiinnostanneet enemmän kuin Soilen tekemä, mutta tiukasti kielsin sitä menemästä peuran jäljelle. ( soile näki, mistä peurat juoksivat)  Kaksi kertaa jäljen aikana koira tuli viereeni seisomaan ja pohtimaan, että missä se jälki oikein on. Kummallakin kerralla se oli aivan nenän edessä. Miten kerrot sen koiralle auttamatta sitä? Siinä haastetta!! Loppusuoralla taas juoksi sienestäjiä edestakaisin, mutta hienosti Tollo selvitti itsensä viimeiselle kepille. Hyvää oli se, että ensimmäisen kulman jälkeen kulmatyöskentely oli mallikasta, huonoa oli, että koira  on vielä epävarma ja helposti kysyy minulta apua. Kiitos Soilelle treeniseurasta ja hyvinstä neuvoista, joilla jatketaan eteenpäin.