Tempo ja Natta lähtivät Riikan luo. Tekemisen puutteessa treenaan Tollon kanssa hela tiden...
Eilen treenattiin ketjutusta. Liikkeinä luoksetulo, kapulan haku ja nouto. Aluksi pallo palkkapaikalle. Tollo näki, että vein pallon odottamaan. Vasta neljännellä yrityksellä kaikki kolme osioita sujuivat priimasti, ja saatoin päästää koiran palkalle. Ensimmäisellä yrityksellä seuraamisessa Tollo edisti, toisessa kontakti tippui kapulaa hakiessa, kolmannessa noudon palautus oli vino ja neljännessä kaikki osiot onnistuivat. Ideahan on, että virheen tapahtuessa ei tule palkkaa ja koko kuvio aloitetaan alusta. Tolloa tämä ei kauheasti haittaa, koska palkkautuu tekemisestä. Hiukan koira ihmetteli, kun ei päässyt hakemaan palkkaa ja aina piti aloittaa alusta. Treenin jälkeen taas puhelu kasvattajalle ja ohjeiden kysely. Hän lohdutti, että tämä yliyrittäminen saattaa olla ohimenevä vaihe, ja että jossain vaiheessa täytyy vaatia priimaa jo ensimmäisellä yrityksellä. Tekeminen loppuu hetkeksi kokonaan virheen jälkeen eli koira autoon miettimään elämän totuuksia. Tollon tapaiselle työhullulle se saattaa toimiakin, suurin rangaistus sille on, ettei saa tehdä...
Illalla oli vuorossa juoksulenkki. Olen todella hitaasti ja hiljaa aloittanut lenkkeilyn vuoden vaihteen jälkeen Tanjan kertomalla ohjelmalla. Nyt kokeilin juoksuvyötä, koska selkäni ei oikein pidä siitä, ja aikaisemmin Tollo veti liikaa. Hidas ja pitkä lenkki sujui kohtuullisesti, Tollo ei kiskonut liikaa ja minä jaksoin lyllertää koko matkan.
Tänään kävimme treenaamassa agia pitkästä pitkästä aikaa.. Kyllä Tollo on taitava!! Teimme lyhyttä radan pätkää, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Käännökset sujuivat tiukasti, jos vain osasin kertoa Tollolle ajoissa että kohta käännytään tiukasti. A-esteen ylösnousu on haaste; Tollo tykkää hypätä ylös-> pääsee nopeammin eteenpäin. Tähän pitäisi kehittää tekniikka, että Tollo oppisi hakemaan esteen alempaa. Pysäyttämistä en halua vaatia, koska se rasittaa koiran etupäätä liikaa. Treenistä jäi hyvä fiilis molemmille.
Huomenna vuorossa vain TKK:N yhteistreenit, jossa treenaan Tollon kanssa vain tekniikkaa.. Sitten on laiskottelun vuoro, mutta vain hetkeksi.
Kommentit