Eilen oli kauan odotettu Topin eläinlääkärissä käyntipäivä. Minua ihan vain vähän jännitti, löytyykö Topin kipukohtauksien syy, ja missä vamma sijaitsee. Saavuttuamme klinikalle Topista ei olisi ihan heti uskonut, että koiralla on joku vika. Se saapui odotustilaan kuin Euroopan omistaja; häntä korkealla pystyssä, korvat tiukasti ylhäällä ja rinta rottingilla.
Eläinlääkäri tutki ja väänteli koiraa; kävelytti etujaloilla, yhdellä etujalalla, väänteli niskaa jokaiseen suuntaa eikä saanut minkäänlaista kipureaktiota aikaiseksi. Johtopäätöksenä kaikista tutkimuksista oli, että koiralla ei ole niskassa yliliikkuvaa nikamaa ja niskaranka on aivan kunnossa. Lavan etupuolella sensijaan on iso arpikudosalue, jossa hermo jumittuu ääriliikkeissä. Varsinainen vammautuminen on tapahtunut jo aikaa sitten, mutta juhannuksen loukaantuminen oli sitten viimeinen pisara. Belgipoika ei ole ehtinyt kertoa, että nyt vähän sattuu..
Sairasloman aikana Topi on menettänyt lähes kaikki etupäänlihakset. Nyt saimme luvan aloittaa varovaisen ja rauhallisen kuntouttamisen. Kevyttä pyöräilyä, vedessä kahlaamista ja jäljestystä helpossa maastossa. Yritin selittää Topille, että rauhallista liikuntaa ei rynnimistä. Se vain läähätti ja kyseli, että  mennäänkö nyt heti..
Eläinlääkäri varoitti, että kipukohtauksia saattaa vielä kuntoutumisen aikana tulla, mutta saimme luvan rientää hakemaan kipupistoksen suoraan klinikalta tarpeen vaatiessa. Ei tarvitse tapella päivystävien eläinlääkärityttösten kanssa.
Tuntien koirani varasin sille Kissa-koiraklinikan vesiterapia- aikoja ja hovihierojaaltamme Tanjalta hieronta-aikoja. Näillä lähdetään liikkeelle.
Vinkkejä otetaan vastaan, että mistä lähistöltä löytyy kahlattavia lätäköitä, joissa voin Tollon kanssa viettää lomani.