Viikonloppuna menin koirien kanssa pitkästä, pitkästä aikaa kentälle treenaamaan. Arvaatkaas kuka sekosi? Topi näytti kaikki temppunsa, mitkä luulin sen jo unohtaneen; se hyppi, haukkui, komensi ympärilläni kun aloittelin treenejä. Tauko oli Topin mielestä ollut liian pitkä. Hieman piti muistuttaa, mitä kuulolla oleminen tarkoittaa. Muistuihan se lopulta belgipojan mieleen. Harjoittelin perusasentoon tuloa eri kulmista, että koira osaisi itse hakea oikean perusasennon. Aika hyvin onnistui, vaikka Topi oli hieman kierroksilla. Nouto meni aluksi sähläykseksi, koska se on Topin mielestä vain niin kivaa. Tiukan keskustelun jälkeen noutokin sujui mallikkaasti. Seuraamisessa harjoittelin pitkiä sarjoja ja käännöksiä. Nyt Topi pystyy sujuvasti pitämään hyvän paikan ja kontaktin noin 30 askelta, että pitää vilkaista ympärille. Oikealle käänöksissä se ei seuraa tiiviisti, sitä pitää harjoitella.Palkkasin Topia patukalla, ja kyllä koira keitti. Ei meinannut heti luovuttaa patukkaa, vaan haukkui,kun otin palkan pois. Treenit loppuivat eteenmenoharjoitukseen. Vein lelun aivan kentä reunaan, ja yllätys, koiralle tuli uskon puute; alkoi hakea leluaan eikä heti rynninyt kentän reunaan. Siis eteenmenoharjoitukset riittävän kauas ja aina kentän toiseen reunaan. Tuli taas todistetuksi, ettei tauko kuulu Topin sanastoon...
Tempon kanssa harjoittelin "ruutua". Vanha hiirimatto kentlle, ja naksuttelin, kun Tempo juoksi sen luo. Aika nopeasti se hoksasi, mistä on kysymys. Pääasia, että meillä molemmilla oli hauskaa.
Sunnuntaina olin turistina Toko-kisoissa. Koirien suoritusta katsellessani, totesin,että laji on meille aivan liian rauhallinen ja kärsivällisyyttä vaativa.
Ensi viikonloppuna on vuorossa agiliitoa Ahvenanmaalla. Toivottavasti on hyviä uutisia reissun jälkeen. Tavoitteena on, että edes yhdellä radalla pystyisin juoksemaan ja ohjaamaan Topia rohkeasti, enkä sipsuttelisi ja  hidastaisi koiran menoa.