Yritin pari päivää harrastaa siivoamista, mutta sitten isäntäkin totesi, että lopeta tuo jatkuva siivoaminen, kai Topin kanssa jotain voi tehdä! Topi on nyt niin hyvin kipulääkitty, ettei valita kipua, virtaa on alkaa olla ihan entiseen malliin, mutta riehumalla ja juoksemalla sitä ei saa nyt purkaa.
Menin koirien kanssa läheiselle kentälle tokoilemaan.
Tempolla on heinäkuussa tokokisat tulossa, ja pitäisi muistutella liikkeiden oikeaa suoritusta. Aloitin ensin seuraamisella, Tempo jäi kökkimään paikalleen, koska palkkaneuvottelut sen mielestä eivät olleet suotuisat.Olen aivan liikaa tehnyt lyhitä seuraamispätkiä. Nyt vain kävelin eteenpäin, kun Tempo jäi kökkimään , otin muutaman juoksuaskeleen , kun koira oikeassa paikassa --> palkkaus. Naksuttelin sille oikeasta paikasta 4 kertotaulun mukaan, siis 4, 8, 4,16,4,20,4,24  jne askeleen välein  palkka.Kaukokäskyjä kertasin takapalkalla, ne olivat tällä kertaa hyvin muistissa. Lopuksi kosketusalusta ruudun keskelle. Piti olla vanha juttu, jota kotipihalla olemme harjoitelleet, mutta. Tempo riehaantui, juoksi merkiltä toiselle ja välillä koskteusalustalle. Koiraa piti ravistaa ennen käyttöä, jotta pystyisi keskittymään. Helpotin asiaa menemällä lähelle ruudun reunaan, jolloin Tempokin pystyi menemään kosketusalustalle seisomaan. Kosketusalusta ruudun keskellä ei ollutkaan Tempolle helppo juttu, pitää palata harjoittelussa taaksepäin.

Topin kanssa harjoittelin sivulletuloja ja suoraa perusasentoa naksun kanssa. Naksun kanssa touhutessa tehtäväpalkkautujan kanssa on ongelmana, ettei koira keskity  oikeaan tekemiseen, koska tekeminen itsessään on palkitsevaa... Yritin ratkaista asiaa pitämällä käskyn pakottavana, en kelpuuttaisi kuin oikeita suorituksia. 10 makupalaa toiseen käteen ja hommiin, kahdeksan suoraa perusasentoa ja kaksi vinoa, onnistumisprosentti siis 80%. Seuraavaksi kontaktiharjoitus 5 kertotaululla, 5,10,5,15,5,20,5,25, ...35 asti. Kävelin hitaasti eteenpäin ja palkkasin koiraa kaavan mukaan, jos mokasi ei tullut palkkaa. Topinhan pitäisi osata tämä asia... Aika hyvin piti kontaktia, kentällä ohikulkijoiden aiheuttamaa häiriötä. Lopuksi lyhyeltä matkalta luoksetuloja suoraan eteen. Palkkasin makupalalla, että koira tulisi todella lähelle. Treenin lopuksi rauhoittelin koirat ja lopulta molemmat makasivat jalat suorina nurmikolla. Sitten kotiin lepäilemään.
Topille pitäisi keksiä sellaista aivotyötä, missä sen pitäisi oikeasti rauhoittua ja keskittyä tekemiseen. Sehän ratkaisee asiat voimalla ja vauhdilla, ja nyt pitäisi opetella uusi tyyli.. taitaa olla mahdotonta.
1688009.jpgNoora Suurnäkki / Juhannuskisat 2008