6.12.07
Olemme koirien kanssa oikeasti laiskotelleet parin viikon ajan. Topi alkoi komennella ja kuumeta agi-harjoituksissa, eikä pysynyt hallinnassa. Päätin viheltää pelin poikki, ja aloitimme tauon. Teimme tylsiä liinalenkkejä ja makoilimme kotona. Tauko teki meille hyvää. Minulla oli aikaa miettiä,  mitä tänä vuonna on saatu aikaiseksi ja mitä pitäisi ensi vuonna saada aikaiseksi. Topi taas alkoi kuunella paremmin minua, kun en  huomioinut sitä viikkoon.
Liinalenkeillä Topi on oppinut, ettei jäniksiä SAA jahdata, muuten mamma suuttuu. Liina sallii Topille noin 30m liikkumatilan, ja se touhuaa kuin olisi vapaana. Kantaa puutavaraa ja hakee ihmisten pudottamia tavaroita, hanskoja, pipoja kävelysauvojen nuppeja yms.
Keskiviikkona olin metsälenkillä koirien kanssa testaamassa Topin hallintaa. No, se teki pari pyrähdystä metsään jälkien tai hajujen perässä, mutta tuli nopeasti takaisin, kun karjuin sille. Topi ei osaa olla metsässä, vaan aina pitää projektoida jotain; kantaa puutavaraa, kaivaa kuoppaa, kiusata Tempoa tai jäljestää vaikka jyrsijän jälkiä, jos ei muuta löydy. Topin toiminta ei muutu, vaikka kävisimme joka päivä metsässä.
Minä en pysty ennakoimaan, koska Topi aikoo startata hajujen perään. Joskus se seisoo korvat pysytyssä tarkkaavaisena, eikä lähde ja toisen kerran leikki Tempon kanssa jää kesken, kun pitää syöksyä tutkimaan joku mystinen juttu.
Onhan Topin säntäily vähentynyt vuoden aikana, että eteenpäin on menty. Ehkä 10v päästä Topi osaa asian, eikä säntäile edestakaisin metsässä.
Vaikka Topi on monilahjakkuus, pitäisi ehkä keksittyä muutamaan lajiin ensi vuonna. Agility on ykköslaji, koska tiedän siitä eniten, toisena tulee jälki ja kolmantena toko. Tokosta en pidä, mutta sen harjoittelu parantaa Topin hallintataitojani...
Ensi vuoden tavoitteet:
1. Agilityssa Topi 3-luokkaan ja tasaisia vauhdikkaita kisasuorituksia. Muutama 0-rata loppuvuodesta.
2. Jäljessä ainakin JK1 ja jos taidot riittävät JK2
3. Tokossa AVO-luokassaa 1. tulos

Tempo on taas kipeä selästään. Sen selkä ei kestä mesälenkeillä vapaanajuoksemista Topin kanssa. Nyt se kipuilee ja kiukuttelee. Yritin treenata tokoa sen kanssa, mutta kaikesta näki, ettei vähempää kiinnostaisi. Olin suunnitellut osallistuvani Tempon kanssa toko-kisoihin talvikaudella, muttei varmaan kannata. Jos se kylmettyy, niin koira ei halua tehdä lainkaan yhteistyötä kanssani. Tempo saa olla minun hellimiskaveri. Täytyyhän sellainenkin kotona olla.